Yksityiskoulutus

Yksityiskoulutus tarjoaa yksilöllistä ohjausta silloin, kun haluat opettaa koirallesi uusia taitoja, kehittää jo opittuja valmiuksia tai saada tukea harrastamiseen. Koulutus suunnitellaan aina sinun ja koirasi tavoitteiden mukaan, ja etenemistahti sovitetaan koirakon tarpeisiin. Yksityiskoulutus voidaan toteuttaa myös etänä.

Jokainen koulutuskerta alkaa lähtötilanteen ja tavoitteiden kartoittamisella. Harjoittelemme yhdessä vaihe vaiheelta, ja saat tapaamisessa selkeät ohjeet harjoittelun jatkamiseen kotona.

Yksityiskoulutus sopii esimerkiksi:

  • pennun ja nuoren koiran peruskoulutukseen

  • uusien taitojen ja temppujen opettamiseen

  • harrastuslajien taitojen harjoitteluun (agility, rally-toko ja nose work)

  • hoitotoimenpiteiden ja niihin liittyvien tukitaitojen harjoitteluun

  • koulutusmenetelmien ja palkkaamisen opetteluun

  • virikkeellistämiseen ja koiran aktivointiin

Koulutuksessa hyödynnetään positiivista vahvistamista ja nykyaikaista oppimiskäsitystä. Tavoitteena on rakentaa koiralle vahva ymmärrys siitä, mitä siltä toivotaan, ja tehdä harjoittelusta motivoivaa sekä koiralle että omistajalle.